Kävin messuilla vielä toistamiseen viikko sitten, ja kolmannen kerran työn puolesta torstaina. Viime viikonloppuna panostin yhtiömuotoisten pientalojen katseluun.

1797624.jpg

Messujen vastarannalla rantapolun varrella on puuveistosnäyttely. Tämä ranta on kovasti muuttunut sitten oman lapsuuteni, jolloin leveää laitettua polkua ei siellä kulkenut ja ranta ei ollut näin ruovikkoinen. Osa tämän alueen vanhan huvila-asutuksen jäänteistä, perustus- ja laiturikivistä, on jäänyt uuden polun alle, ja sitä en ymmärrä.

1797723.jpg

Yleisenä huomiona asuntomesualueelta voin todeta, että sekä talot että pihat ovat kuluneet ja "rönttääntyneet" eikä mikään ihme: yli 100 000 vierasta on jo paikalla käynyt. Varmaan kaikissa näyttelykohteissa joudutaan tekemään pieniä pintaremontteja ennen kuin asukkaat pääsevät asumaan. Kuvassa Suvinelikon rikkaruohojen valtaamaa pihaa.

1797634.jpg

Heikius-talojen levottomia muotoja.

1797651.jpg

1797637.jpg

Plania-talot edestä ja takaa. Olen kuullut monien pitäneen näistä taloista, mutta itse en pidä. Talot yrittävät olla jotain mitä ne eivät ole. Massaltaan ne ovat raskaita ja jotenkin 80-lukulaisia.

1797663.jpg

Epäsuoraa valoa antava valaisin makuuhuoneessa. Tästä pidin.

1797668.jpg

Starkki-kylän rannan puolimmainen talo kävelyreitin vieressä. Minä laittaisin tähän lisää näkö- ja tuulisuojaa.

1797672.jpg

"Matalaa ja tiivistä" toden totta. Kun pihat ovat pienet, oleskelutiloja rakennetaan myös katolle. Naapuri voi seurata koska siellä kylvetään.

1797684.jpg

Kattomaailma paljastaa, että suunnitteluun olisi kenties pitänyt panostaa hiukan enemmän.

1797699.jpg

Starkki-kylässä jokaisella talolla on merinäköala, mutta samalla puolen tietä toisessa taloryhmässä näin onnellisesti ei ole. Tässä taloryhmässä oli oleskelutilat sijoitettu toiseen kerrokseen näkymien vuoksi (näin luki esitteessä), mutta tässä on totuus näkymistä. 90 % naapurin seinää ja 10 % merta.

1797707.jpg 

Ensimmäisellä kerralla pidin Suvinelikon selkeistä ja järkevistä taloista, mutta toisella kerralla huomasin tämän: keittiö on pimeässä nurkassa. Tilan ainut ikkuna on tuo kapea kaapistojen välinen ikkuna. Keittiö on avoin olohuoneeseen, mutta sieltä ei juuri valoa tihku, kun ikkuna on nurkan takana. Pitkä miinus!

1755449.jpg

Sain selityksen näille niiden suunnittelijalta: ne ovat vain koristeita.