Asuntomessut 2008 kotikaupungissani Vaasassa teemalla "koteja kaikille - ekologisesti". Miltä siellä näyttää arkkitehdin, äidin ja remontoijan silmin?

1755465.jpg

Omakotitalot Liito-oravankadun varrella kaartuvat kauniisti aivan meren rantaan (täyttömaalla, huom.). Rannan puolella talot ovat poikittain rantaviivaan nähden, ja kadun toisella puolella kadun suuntaisesti, jotta kaikilla olisi mahdollisuus merinäköalaan. Rannan puolen taloissa on kuitenkin selkeästi paremmat näköalat ja ne on hyödynnetty isoilla ikkunoilla ja valtavilla terasseilla. Äitinä kysyn, miten pienet lapset pidetään pois merestä? Repisin hiukset päästäni, jos omaan pihaan ei voisi lasta päästää hetkeksikään ilman valvontaa. Veikkaanpa, että moneen tonttirantaan vielä nousee jonkinlaisia aitoja.

1755483.jpg

Omakotitalojen julkisivumateriaaleja, värejä ja korkeuksia ei ole rajoitettu, joten katunäkymä on melko kirjava. Arkkitehdin silmään pistää pari-kolme liian poikkeavaa taloa (esim. kuvassa viimeisenä oikealla), mutta muuten kokonaisuus on vaihtelevuudessaan miellyttävä.

1755461.jpg

Omakotitalojen takana kohoaa kolme kerrostaloa (ja neljäs tulee myöhemmin), joita kaikkia leimaa musta-valkoinen väritys. Kuvassa lähimpänä merta sijaitseva "loft-talo" Vaasan Meri, johon nimekkäät arkkitehdit suunnittelivat kaksikerroksisia parviasuntoja ja katolle "omakotitalon". Kohde esiteltiin keskeneräisenä, josta miinusta. Komeita ja kalliita asuntoja, joiden parvitilat ovat kuitenkin hiukan matalia. Messujen aikaansaamaa marginaalirakentamista.

1755239.jpg

Kattoterassitalon terasseilta aukeavat hulppeat näköalat (ensimmäinen kuva on otettu sieltä) ja tuuli tuivertaa tukkaa. Halpis-tavaratalon mainokset ja kalusteet terasseilla ovat räikeässä ristiriidassa asunnon imagon kanssa. Minä en tänne muuttaisi.

1755421.jpg

Julkiset alueet ovat messujen parasta antia. Tässä kuvassa näkyy alueen keskustori, joka sijaitsee rannassa "Vaasan Meri"-talon edessä. Torilla on kilpailun voittanut taideteos "Korttitalo", joka on minusta varsin osuva valinta.

1755425.jpg

1755431.jpg

Messualueen jakaa kahtia puisto, jossa on valtavia kivenlohkareita. Taitaa olla nimeltäänkin Lohkarepuisto. Nämä kivet valaistaan pimeän tullen sinisellä valolla. Se on nähtävä! Kaunis metsä on maltettu jättää suurelta osin luonnontilaiseksi, vain kapeat polut halkovat sitä.

1755537.jpg

1755534.jpg

1755530.jpg

Puistoon on sijoitettu kantaa ottavaa ympäristötaidetta, joka hykerrytti ja hymyilytti oivaltavuudessaan. Teltat kuvaavat pakolaisleiriä, kivelle rakennettu maja slummihökkeliä joka on rakennettu jätteistä, ja penkit suvaitsevaisuutta. Lisää messualueen ympäristötaiteesta vaasalaisia.info:ssa.

1755452.jpg

Metsästä johtavat pitkospuut rantaruovikon lomitse kohti alueen toista puolta, jossa sijaitsevat yhtiömuotoiset pientalot. Kuva on kuin Keski-Euroopasta, ja jättää miettimään, miten tämä toimii talvella vai toimiiko ollenkaan. Hieno idea joka tapauksessa.

1755468.jpg

1755499.jpg

1755507.jpg

1755527.jpg

Koska meren ranta varattiin osittain omakotitonteille ja Vaasassa perinteisesti rannat ovat olleet yleisessä käytössä kaupungin alueella, rakennettiin pienen saaren kautta siltareitti jota pitkin pääsee kävelemään talojen ohi meren rannassa. Lammassaareksi kutsutulla saarella esitellään messujen ajan vanhaa rannikkoperinnettä, eli siellä laiduntavat lampaat. Linnut ainakin ovat ottaneet reitin valaisimet omakseen...

Täytyy toivoa, että näitä hienosti suunniteltuja ja toteutettuja yleisiä alueita myös ylläpidetään jatkossa.