Seuraavat lainaukset ovat kirjasta Benjamin Spock: Järkevää lastenhoitoa, julkaistu vuonna 1972. Kirjoittaja on lääkäri.

"Nykyään asiantuntijat ovat sitä mieltä, että tietty suurpiirteinen säännöllisyys imeväisen ruokinnassa on hyväksi jo senkin takia, että suhteellisen säännöllisiin ruoka-aikoihin tottunut lapsi antaa äidille aikaa suorittaa muita töitä suunnitelmien mukaan."

Suorittaa muita töitä suunnitelmien mukaan - haha!! Buahahahaa! *kieriskelen naurusta*

"Aluksi keskipainoinen lapsi luultavasti on tyytyväinen 3½-4 tuntia syötön jälkeen ja tarvitsee aluksi 6-7 imetyskertaa vuorokaudessa. ... Ehkä kaikkein tavallisinta onkin, että lasta syötetään kello 6, 10, 14, 18, 22, 2."

Syöttöajoista ja -väleistä puhuminen nostaa karvani pystyyn. Esikoista imettäessäni stressasin niistä ihan turhaan. Vaikka kuinka tiesi, että vauvaa on hyvä imettää lapsentahtisesti, niin silti sitä koko ajan pyrki noihin syöttöväleihin ja hermostui, jos vauvalla tulikin nälkä "etuajassa". Voi hyvänen aika. Kieltäisin moiset termit vauvanhoidosta kokonaan.

"Jotkut lapset eivät koskaan halua yöateriaa, toiset jättävät sen pois parin viikon, toiset kuukauden tai parin ikäisinä."

Tiedän, että tällaisiakin lapsia on (kuopuksen synnytettyäni jaoin huoneen äidin kanssa, jonka vauva nukkui heti yöt putkeen, 9-10 tuntia syömättä!), mutta pitäisikö vauva siis yövieroittaa viimeistään 2 kk ikäisenä? Kun kävimme esikoisen kanssa lääkärissä hänen ollessaan 4 kk, lääkäri sanoikin että yösyöminen on vain päälle jäänyt tapa, lopeta se. Hieman se takaraivossa kummitteli ja aiheutti huonoa omaatuntoa, kun en neuvoa noudattanut.

"Jos äidiltä tulee runsaasti maitoa, niin järkevintä on imettää lasta siihen asti, kunnes hän näyttää olevan valmis vieroitettavaksi rinnasta. Useimmat rintamaitoa saaneet lapset alkavat mielellään vähitellen siirtyä juomaan kupista noin puolen vuoden tai seitsemän kuukauden iässä."
"Mikäli lapsi halukkaasti imee rintaa vielä 7-8 kuukauden iässä häntä voidaan edelleen imettää yhdellä tai parilla aterialla."

Näitä lauseita edelsi pitkä selostus imetyksen luonnollisuudesta, hyödyistä sekä äidille että lapselle, jne. Oikein hyvää tekstiä, käypää nykyäänkin, mutta sitten tämä vieroituskommentti vesittää kaiken.

"Viisikymmentä vuotta sitten kiinteiden ruoka-aineiden antaminen apsille aloitettiin yhden vuoden iässä. Vuosien kuluessa lääkärit ovat kokeilleet niiden aloittamista yhä aikaisemmin ja aikaisemmin ja huomanneet, että vauvat syövät niitä mielellään ja voivat hyvin. On kaksi hyvää syytä, minkä vuoksi kiinteitä ruoka-aineita kannattaa ryhtyä antamaan lapselle jo hänen elämänsä ensimmäisen puolen vuoden aikana. Ensiksikin lapset tottuvat syömään monipuolista ruokaa helpommin kuin hiukan vanhempina, jolloin he ovat itsepäisempiä. Toiseksi kiinteät ruoka-aineet tekevät lapsen ravinnon monipuolisemmaksi ja lisäävät siihen aineita, joita maidossa on niukasti - erityisesti rautaa."
"Kolmen kuukauden iässä lapselle aletaan nykyään tavallisesti antaa erilaisia soseita, esimerkiksi peruna- ja muita kasvissoseita."

Ahaa, siis viime vuosisadan alussa oltiin maalaisjärkeviä, mutta sitten tulivat lääkärit tekemään kokeitaan pienillä ihmislapsilla ja huomasivat, että raastetta napaan vaan 3 kk ikäiselle. Ruokavalio monipuolistuu juu, mutta pystyykö vauva käyttämään sen hyväkseen? Mihin unohtui se vauvan paras ravinto, äidinmaito?

Onneksi nyt eletään 2000-lukua. Mutta kieltämättä tulee mieleen, millaiset vauvojen ruokailusuositukset ovatkaan 100 vuoden kuluttua.

Jatkoa seuraa myöhemmin.