|
|
||
|
26.03.2011 - 16:02
Kevät herättää Remonttilaatikon pitkästä horroksesta. Maalämpöpumppu on ollut nyt käytössä melkein vuoden verran. Kovimmilla pakkasilla oli pientä ongelmaa, mutta käyttöohjeiden lukeminen ja säätöjen rukkaaminen auttoivat.
Kellariremontti etenee. Kaksi vuotta se onkin ollut seisahduksissa, kun ei ole ollut intoa eikä mitään pakkoa sitä tehdä. Ilman saunaa ollaan pärjätty. Nyt silmissä siintää takkahuone, kodinhoitohuone ja sauna. Aloitimme yhden väliseinän purkamisella (pannuhuoneen ja öljysäiliöhuoneen välistä) ja jatkoimme lattioiden sekä saunan purkamista. Saunan seinät on pietty, wanha konsti. Wanha on tämäkin Teho, jossa on aikoinaan poltettu koksia talon lämmitykseen. Sitten on siirrytty öljyyn, kattila on vuodelta 1982. Näitä kammetaan nyt ulos kellarista. Öljysäiliö leikataan palasiksi. Tästä tulee kodinhoitohuone.
Eristeremontti jäi hieman kesken kovien pakkasten yllätettyä, mutta ihan mukavasti saatiin puhallusvillaa vintille. Rappusten päältä villat vielä puuttuvat.
Ennen eristeremonttia...
... ja jälkeen.
|
Kirjoittaja
Hajanaisia huomioita äidin ja arkkitehdin elämästä. Olen 30+, kahden pienen lapsen äiti ja suhteellisen tuore arkkitehti. Blogin nimi muuttui talon oston myötä, nyt täällä keskitytään lähinnä remontin seurailuun. Kiinnostavia linkkejä
Arkkitehti - Arkkitehti-lehden sivut Ikkuna-asiaa - Vanhat ikkunat kannattaa tivistää ja korjata Kiinteistön ylläpito ja korjausrakentaminen - Ympäristöministeriön sivuilta Kulttuuriympäristön teemavuosi 2010 - kampanjasivut Puukuitulevy - vaihtoehto kipsilevylle Rakennusperintö - museoviraston sivuilta Rintamamiestalo.fi - keskustelufoorumi ja artikkeleita SAFA - Suomen Arkkitehtiliiton sivut Talotohtori - Panu Kailan kirjoittama rakentamisen pikkujättiläinen Talotori / korjausrakentaminen - vinkkejä, linkkejä, ohjeita Tikkurilan Lin Pellavaöljymaali Uulatuote Oy - perinteiset maalit
|
|